PlayGreen

Hesburger on ollut jo pitkään edelläkävijä energia- ja ympäristötehokkuudessa. Yli 20 vuotta sitten ravintolaketju aloitti aurinkoenergian hyödyntämisen lämpöpaneeleilla, ja vuodesta 2012 lähtien sähköä on tuotettu aurinkopaneeleilla yhä useammassa kohteessa. Yksi tärkeimmistä yhteistyökumppaneista tällä matkalla on ollut PlayGreen Smart Energy Oy, joka on toimittanut vuosien varrella yli puolet Hesburgerin aurinkovoimaloista.

Toimiva kumppanuus

”PlayGreen on asentanut yli puolet aurinkovoimaloistamme Suomessa. Se, että yhteistyötä on tehty näin monessa kohteessa, kertoo siitä, että asioita on ollut pakko tehdä oikein”, toteaa Hesburgerin rakennuttajainsinööri Toni Palmusuo.

Yhteistyö on ollut mutkatonta myös projektien käytännön tasolla. ”Ollaan aina päästy maaliin, vaikka yllätyksiä tulee. Aina löytyy kohdekohtaisia viranomaisvaatimuksia, mutta PlayGreenin kanssa ne on osattu hoitaa”.

Kestävää kehitystä käytännössä

Hesburgerin tavoitteena on ollut tehdä vastuullisia valintoja, jotka näkyvät sekä ilmastovaikutuksissa että liiketoiminnassa. Aurinkosähkö on yksi tärkeä osa tätä kokonaisuutta.

”Ollaan todettu ratkaisut toimiviksi ja sen takia niitä on haluttu monistaa. Lisäksi asiakkaalle halutaan näyttää konkreettisesti, miten paljon aurinkosähköä tuotetaan – tätä varten monessa ravintolassa on erillinen aurinkonäyttö”, Palmusuo kertoo.

Yksi näyttävä tapa viestiä saavutuksista on niin kutsuttu aurinkohampurilainen. ”Aurinkosähköllä voidaan tehdä Suomessa yli miljoona hampurilaista vuodessa. Se on helposti ymmärrettävä ja kiinnostava tapa havainnollistaa asiaa myös asiakkaille”.

Hesburgerin ravintoloissa voi seurata realiaikaisesti aurinkopaneelien tuottoa

Kohteita Suomessa ja ulkomailla

Tällä hetkellä Hesburgerilla on 32 aurinkovoimalaa Suomessa ja noin 70 ulkomailla. Kohteita valitaan erityisesti uudisrakennuksista ja saneerausten yhteydessä. Myös rakennuksen muoto, katon suuntaus ja sähkönkulutus vaikuttavat valintaan.

Aurinkovoimaloiden tuotantoa seurataan reaaliaikaisesti Enerkey-järjestelmän kautta, mutta järjestelmät eivät vielä sisällä energiavarastoja tai älyratkaisuja. Näiden osalta tulevaisuus on kuitenkin avoin. ”Ehkä jatkossa”, Palmusuo mainitsee.

Yksi sana, joka tiivistää kaiken

Haastattelun lopuksi Palmusuolta kysyttiin, miten hän tiivistäisi kokemuksen aurinkovoimasta ja yhteistyöstä PlayGreenin kanssa yhteen sanaan. Vastaus tuli nopeasti ja napakasti:

”Toimiva.”

PlayGreen suuri aurinkovoimala maalla
PlayGreen logo
PlayGreen Smart Energy

PlayGreen tarjoaa yrityksille kokonaisvaltaisia energiaratkaisuja aurinkosähkön tuotannosta energiavarastoihin, älyohjaukseen ja kysyntäjoustoon. Autamme optimoimaan kiinteistöjen energiankäytön älykkäästi ja kustannustehokkaasti vähentäen samalla päästöjä ja edistäen kestävää tulevaisuutta.

Ota yhteyttä

PlayGreen Smart Energy
Rälssitie 6, 01510 Vantaa

if.ne1768601687ergya1768601687lp@of1768601687ni1768601687
010 318 0030

Y-tunnus: 3555411-8